Silver Retreat 2021

Tule mukaan vuoden 2021 Silver Retreat -tapahtumaan. Kyseessä on Siver-tason jäsenille pidettävä tunnustus- ja koulutustapahtuma! Tapahtuma pidetään 29.9-2.10 Utahin Salt Lake Cityssä ja Young Livingin laventelimaatilalla Monassa.
Tapahtumassa tutustutaan Young Livingin laventelimaatilaan ja tislaamoon, ja paikallaolijat pääsevät omin silmin todistamaan Seed to Seal® -laatusitoumustamme, johon Young Livingin huippulaatuiset tuotteet perustuvat.

Osanottajat saavat myös käyttöönsä työkaluja, joita he jatkossa voivat hyödyntää sekä liiketoiminnassa että henkilökohtaisessa elämässä. Silverit palaavat kotiin täynnä uutta intoa ja inspiraatiota Young Livingin jakamiseen.

Young Living -laventelimaatila ja tislaamo - Mona, Utah, Yhdysvallat
Utahissa sijaitseva Mona-maatila on ollut Young Living -tapahtumien keskus aina siitä lähtien, kun ensimmäiset laventelit istutettiin maatilan maaperään. Mona-maatilalla järjestetään mm. Lavender Days, Fall Harvest Festival ja erilaisia tislaamokierroksia vuoden ympäri. Maatilalla kasvaa laventelia, piparminttua ja myskisalviaa, joita tislataan puhtaiksi eteerisiksi öljyiksi.

Pätevöityminen
Koronaviruspandemian takia jouduimme peruuttamaan vuoden 2020 Silver Retreat -tapahtuman, joten kutsumme kaikki vuosina 2020 ja 2021 pätevöityneet Silverit vuoden 2021 tapahtumaan.

Jäsen, joka on täyttänyt Silver-tason pätevöitymisedellytykset kolmen peräkkäisen kuukauden ajan ajanjaksoilla 1. toukokuuta 2019 - 30. huhtikuuta 2020 tai 1. toukokuuta 2020 - 30. huhtikuuta 2021, ja joka ei ole aikaisemmin osallistunut Silver Retreat -tapahtumaan, saa kutsun tapahtumaan. Silver Retreat -tapahtumapalkinto myönnetään yhdelle henkilölle per jäsenyys.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että rekisteröityminen alkaa 21. heinäkuuta 2021. (Päivämäärä voi vielä muuttua.)

Vieraisiin liittyvät velvollisuudet
Pätevöitynyt jäsen on oikeutettu tuomaan yhden pätevöityneen vieraan* tapahtumaan 500 $:n maksua vastaan. Maksu pitää sisällään tietyt ateriat, majoituksen, tapahtumapakkauksen, aktiviteetit ja kuljetukset aktiviteetteihin tapahtuman aikana. Jos vieraan taso on Silver-tasoa alhaisempi, hän ei ole oikeutettu osallistumaan koulutustilaisuuksiin. Vieraan tulee maksaa lentokulunsa itse.

Koska Young Living valmistaa tuotteita koko perheen tarpeisiin, ymmärrämme, että jäsenet haluavat tuoda lapsensa mukanaan. . Lapsen mukaan ottaminen on toki sallittua, mutta Young Living ei järjestä toimintaa, aterioita, majoitusta, kuljetuksia tai päivähoitoa lapsille. Rekisteröintisivulla on lista päivähoitovaihtoehdoista, mikäli päätät tuoda lapsesi tapahtumaan.

Klikkaa tähän
nähdäksesi listan vuoden 2020 pätevöityneistä.
Klikkaa tähän nähdäksesi listan vuoden 2021 pätevöityneistä.

*Vieraan tulee olla vähintään 18 vuotta täyttänyt. Jos vieras on tasoltaan Silveriä alempi, hän ei voi osallistua koulutustilaisuuksiin.
**Voit mahdollisesti joutua maksamaan tästä kannustinpalkintomatkasta veroa. Koska matka liittyy Young Living -yritystoimintaasi ja sillä voi olla henkilöverotuksellisia vaikutuksia, kehotamme sinua keskustelemaan matkasta veroneuvojasi kanssa. Lisätietoja matkasta saat Young Livingiltä.

Mikäli sinulla on tapahtumaan liittyviä kysymyksiä, lähetä sähköpostia osoitteeseen events@youngliving.com, tai ota asiakaspalveluun tai Leadership Serviceen yhteyttä.


Usein esitetyt kysymykset

Pätevöitymisedellytykset
Missä ja milloin Silver Retreat tapahtuu?
Silver Retreat pidetään Utahin Salt Lake Cityssä ja Young Livingin laventelimaatilalla Utahin Monassa. Tapahtuma pidetään 29. syyskuuta - 2. lokakuuta 2021.
Mitkä ovat tapahtuman pätevöitymisedellytykset?
Jokainen YL-jäsen, joka on täyttänyt Silver-tason pätevöitymisedellytykset kolme kuukautta peräkkäin ajanjaksolla 1. toukokuuta 2020 - 30. huhtikuuta 2021, ja joka ei ole aikaisemmin osallistunut Silver Retreat -tapahtumaan, saa kutsun tapahtumaan. Silver Retreat -tapahtumapalkinto myönnetään yhdelle henkilölle per jäsenyys.
Mitä, jos olen ansainnut palkkioita Silver-tason mukaan, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun olen ollut Silver kolme kuukautta peräkkäin?
Vaikka olet jo saavuttanut Silver-tason ja sinulle on maksettu palkkioita sen mukaisesti, sinut kutsutaan osallistumaan Silver Retreat -tapahtumaan vasta sitten, kun olet täyttänyt Silver-tasolta vaadittavat pätevöitymisedellytykset kolmen peräkkäisen kuukauden ajan.

Esimerkiksi Dawn ansaitsi palkkioita Silverinä ensimmäistä kertaa tammikuussa 2018. Hänen ensimmäiset kolme peräkkäistä kuukauttaan Silverinä olivat kuitenkin vasta tammi-, helmi- ja maaliskuussa 2021. Dawn kutsuttaisiin vasta vuoden 2021 Silver Retreat -tapahtumaan siitä huolimatta, että hänelle on jo aiemmin maksettu palkkioita Silver-tasolta.
Mitä, jos kaikki kuukaudet, joiden osalta täytän pätevöitymisedellytykset, eivät ole tapahtuman pätevöitymisajanjakson sisällä?
Pätevöitymisen suhteen ratkaisevaa on se, että kolmas peräkkäinen kuukausi osuu pätevöitymisajanjaksolle.

Esimerkiksi Glenistä tuli Silver maaliskuussa 2021, ja sen jälkeen hän pysyi Silverinä huhti- ja toukokuun 2021. Glen on pätevöitynyt vuoden 2022 Silver Retreat -tapahtumaan. Hänen kolmas peräkkäinen kuukautensa Silverinä osui vuoden 2022 Silver Retreat -tapahtuman pätevöitymisajanjaksolle.
Mitkä ovat tapahtuman pätevöitymisedellytykset?
Jokainen YL-jäsen, joka on täyttänyt Silver-tason pätevöitymisedellytykset kolme kuukautta peräkkäin ajanjaksolla 1. toukokuuta 2020 - 30. huhtikuuta 2021, ja joka ei ole aikaisemmin osallistunut Silver Retreat -tapahtumaan, saa kutsun tapahtumaan. Silver Retreat -tapahtumapalkinto myönnetään yhdelle henkilölle per jäsenyys.
Otetaanko minuun yhteyttä, jos olen pätevöitynyt tapahtumaan?
Kyllä. Sinulle lähetetään pätevöitymissähköpostia kolmen pätevöitymiskuukauden jälkeen.
Mitä "kaikki kulut maksetaan" tarkoittaa?
Kustannamme lennot, ateriat, majoituksen, ryhmäaktiviteetit ja siirtymiset aktiviteetteihin tapahtuman aikana. Vastaat itse lisäkuluista, kuten mm. lennoilla tilatuista aterioista ja matkatavarakuluista. Jos kutsut yhden vieraan, vieras on velvollinen maksamaan 500 $ ja lentokulut.
Mitä jos pätevöidyn useampaan kuin yhteen tunnustustapahtumaan vuoden aikana?
Jos täytät vuodessa kahden tai sitä useamman tunnustustapahtuman pätevöitymisedellytykset, sinut kutsutaan kaikkiin näihin tapahtumiin.

Amandalle esimerkiksi maksettiin palkkioita Silver-tasolta touko-, kesä- ja heinäkuussa 2020. Elo-, syys- ja lokakuussa 2020 hänelle taas maksettiin palkkioita Gold-tasolta. Amanda kutsutaan vuoden 2021 Silver- ja Gold Retreat -tapahtumiin.
Mikäli en voi osallistua pätevöitymisvuonna tapahtumaan, mitä sitten tapahtuu?
Mikäli pätevöidyit Silver Retreat -tapahtumaan, mutta et voinut osallistua siihen pätevöitymisvuotesi aikana, voit yhden kerran siirtää osallistumisoikeutesi seuraavan vuoden Silver Retreat -tapahtumaan.

Pyytääksesi siirtoa, lähetä sähköpostia osoitteeseen europeanrecognition@youngliving.com ennen pätevöitymisajanjakson loppua. Sähköpostissa tulee olla nimesi, jäsennumerosi, tasosi ja siirtopyynnön syy.

Siirtoihin ei suostuta ilman etukäteisilmoitusta, eikä siirtoa muutenkaan myönnetä automaattisesti. Sinun tulee ilmoittaa meille, mikäli et aio osallistua tapahtumaan. Jos et tee näin, eväämme osallistumisoikeutesi.

Osallistumaan oikeutettu jäsen saa siirtää osallistumistaan vain kerran per taso. Jos siirtosi hyväksytään, saat sähköpostissa kutsun rekisteröityä seuraavan vuoden tapahtumaan heti, kun uudet osallistujat on päätetty.