Uutiset

Jared Turnerista Young Livingin pääjohtaja

19.1.2018

Young Living Essential Oils, eteeristen öljyjen maailmanlaajuinen markkinajohtaja, on nimittänyt Jared S. Turnerin pääjohtajakseen. Turner on ollut liikkeellepaneva voima Young Livingissä: hänen avullaan yrityksestä on tullut miljardien dollarien arvoinen ja sen tuotto on lisääntynyt 800 prosentilla viimeisten viiden vuoden aikana. Turner jatkaa tiiviissä yhteistyössä yrityksen perustajan ja hallituksen puheenjohtajan, D. Gary Youngin, ja toimitusjohtajan, Mary Youngin, kanssa heidän yhteisen visionsa edistämistä: tuoda Young Livingin puhtaat eteeriset öljyt jokaiseen kotiin.

Jared on toiminut yrityksen vastaavana operatiivisena johtajana viimeisten kahden vuoden ajan. Hän ollut mukana kehittämässä Young Livingistä miljardien dollarien kansainvälisen yrityksen, jolla on yli neljä miljoonaa asiakasta, 3 000 työntekijää ja 16 yritys- ja kumppanuusmaatilaa eri puolilla maailmaa. Hän on ehdottomasti sitoutunut Young Livingin tavoitteeseen edistää laadukkaiden ja puhtaiden eteeristen öljyjen käyttöä eri puolilla maailmaa. Tämän ansiosta yritys on laajentunut kansainvälisesti ja kasvattanut infrastruktuuriaan.

”Vaadin täydellisyyttä, koska jäsenemme ansaitsevat parasta. Jared on luotettu johtaja, joka on ollut kumppaninani niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä tällä matkalla”, sanoo Gary Young. ”Hän on osoittautunut menestyksekkääksi ja luotetuksi johtajaksi. Hänellä on vahva maine henkilökohtaisen kehityksen edistäjänä ja tiimien innostajana. Hän jakaa mieltymykseni ihmisiin, luonnolliseen terveyteen, seikkailuun ja luontoon. Jared on todistanut kykynsä ja vie visiotani eteenpäin.”

”Jaredin tarkoitukseen keskittyvä ajattelu tukee yritystämme matkalla tulevaan”, Mary Young sanoo. ”Hänen ohjaamanaan Young Living seuraa sitä samaa tietä, jonka Gary ja minä näimme mielissämme 24 vuotta sitten, kun perustimme tämän yrityksen.”

”Tämä on minulle ainutkertainen kunnia, enkä ota sitä kevyesti”, Turner kertoo. ”Gary ja Mary ovat luoneet Young Livingille vision, jossa ihmiset ovat etusijalla, eteeristen öljyjen laatu on ensiarvoisen tärkeää ja yhteys luontoon välttämättömyys. Young Living ei minun luotsaamanani tule milloinkaan poikkeamaan tältä tieltä tuodessamme eteeriset öljyt miljoonien saataville.”

Turnerilla on vahva asiantuntemus kansainvälisestä liiketoiminnasta ja oikeudesta, ja hän aloitti Young Livingillä vuonna 2012 avustavana kansainvälisenä lakiasiaintuntijana. Ennen vastaavana myynti- ja markkinointijohtajana toimimista Turner oli Young Livingin myynti- ja markkinointijohtaja, jolloin hänen vastuullaan oli määrittää ja toteuttaa strategisesti yrityksen maailmanlaajuinen visio 20 eri markkina-alueen ja yli tuhatjäsenisen myynti- ja markkinointihenkilöstön kehittämisestä ja johtamisesta.

Ennen siirtymistään Young Livingille Turner toimi kansainväliseen liiketoimintaan erikoistuneena lakimiehenä Utahin suurimmassa asianajotoimistossa Kirton McConkiella, jossa hän neuvoi monikansallisia yrityksiä ja järjestöjä liiketoiminnan kansainvälisessä laajentamisessa. Turnerin taidot eivät rajoitu vain lakiasiantuntemukseen, sillä hän on menestyksekkäästi luonut ja johtanut omia yrityksiä. Hänen kahden vuosikymmenen kokemuksensa verkostomarkkinoinnista ja intohimoinen suhtautumisensa kaikkea elämää – kasveja, eläimiä ja ihmisiä – kohtaan ovat tehneet hänestä luonnollisen Young Livingin johtajan.

Turnerilla on maisterin tutkinto kansainvälisistä suhteista Syracuse Universitystä, oikeustieteen tutkinto Syracusen oikeustieteellisestä oppilaitoksesta (Syracuse University College of Law) ja kandidaatin tutkinnot espanjan kielestä ja valtiotieteestä University of Utah -yliopistosta.

Tietoja Young Living Essential Oils -yhtiöstä

Young Living Essential Oils, LC, on maailman johtava eteerisiä öljyjä tuottava yhtiö. Se valmistaa puhtaita eteerisiä öljyjä sisältäviä tuotteita, jotka sopivat kaikille ja jokaiseen elämäntyyliin ja joiden laatu varmistetaan tiukalla Seed to Seal® -menetelmällä. Sillä varmistetaan, että kaikki tuotteet ovat aitoja ja puhtaita ja että ne eivät sisällä synteettisiä kemikaaleja. Tämä sitoumus perustuu yhtiön yli 20-vuotiseen tehtävään edistää luonnon ja ihmisten hyvinvointia. Lisätietoa on osoitteessa YoungLiving.com.

Median yhteyshenkilö

Tiedotusvälineiden edustajia pyydetään ottamaan yhteys osoitteeseen prinquiries@youngliving.com.