Young Living Essential Oils -yhtiön Lacey Act -lain vastaisten rikkomusten sovittelusopimusta koskeva lausunto

Vastuullisena maapallon hoitajana Young Livingin on noudatettava erittäin tiukkoja hankintastandardeja. Tässä tapauksessa yritys ei kuitenkaan täyttänyt standardejamme. Olemme siitä hyvin pahoillamme ja pyrimme jatkossa parempaan. Kehitämme yrityksen kasvaessa jatkuvasti toimintaamme tutkimalla ja parantamalla toimintaprosessejamme. Siten yritämme parhaamme mukaan välttää uusia virheitä ja noudattaa koko organisaation laajuisesti asettamiamme korkeita standardeja.

Vuoden 2014 lopussa uusi johtotiimimme sai tietää silloisen vaatimustenmukaisuusohjelmamme havaitsemasta tapauksesta. Aloitimme välittömästi oman talonsisäisen tutkimuksen ulkopuolisen konsultin avulla. Kun tutkimus valmistui vuonna 2015, ilmoitimme asiasta vapaaehtoisesti viranomaisille.

Young Living on sitoutunut noudattamaan liiketoiminnassaan kaikkia sovellettavia lakeja ja säännöksiä. Sen vuoksi yritys kehitti uuden, kattavan Lacey Act -lain vaatimustenmukaisuusohjelman. Se auttaa meitä takaamaan, että tuotteet tulevat laillisista ja kestävistä lähteistä. Young Living on ensimmäinen ja ainoa eteerisiä öljyjä valmistava yritys, jolla on kattava erityisesti Lacey Act -lain vaatimustenmukaisuuteen keskittyvä viranomaisten tarkastama ja hyväksymä ohjelma.

Young Living ymmärtää, että sillä on eteeristen öljyjen liikkeen johtavana yrityksensä suurempi vastuu laadun takaamisen ja jatkuvien parannusten edistämisessä. Tähän vastuuseen liittyen on kehitelty uusia ohjelmia, jotka muodostavat perustan Seed to Seal -prosessin uusille tukipilareille – hankinta, tiede ja standardit.

Lisätietoja uusista Seed to Seal -tukipilareista ja Lacey Act -lain vaatimustenmukaisuusohjelmasta saat osoitteessa /fi_FI/discover/quality/seed-to-seal.