News

Young Living Essential Oils esittelee uuden toimitusjohtajansa

Maailman johtava eteeristen öljyjen tuottaja Young Living Essential Oils ilmoitti Mary Youngin ylentämisestä uudeksi toimitusjohtajaksi. Gary Young on vapaaehtoisesti luopunut toimitusjohtajan tehtävästään, jotta hän voi keskittyä moniin mielenkiinnon kohteisiinsa, ja uskoo nyt yrityksen kasvuvoittoisen tulevaisuuden johtamisen vaimolleen. Maryn kattava kokemus verkostomarkkinoinnista ja hänen intohimonsa alaa kohtaan tekevät tästä hänelle mielenkiintoisen mahdollisuuden. Mary on toiminut 10 vuotta jälleenmyyjänä ja 20 vuotta yrityksen johdossa, mikä on valmistanut häntä tätä uutta mahdollisuutta varten Young Livingillä.

Gary odottaa, että saa jatkaa työtään hyvinvointiin liittyvien asioiden parissa ja keskittyä kirjojen kirjoittamiseen ja eteerisiä öljyjä koskevan laajan tietämyksensä jakamiseen kaikkialla maailmassa. Hän aikoo myös omistaa aikaansa ja energiaansa perheelleen, hyväntekeväisyydelle ja siviilialoitteille, jotka liittyvät rauhan ja terveyden edistämiseen maailmassa sekä yhteisölliseen avustamiseen.
"Siitä, mikä alkoi sekä Garyn että minun henkilökohtaisesta intohimosta eteerisiin öljyihin yli kaksi vuosikymmentä sitten, on kasvanut maailmanlaajuinen yritys, joka on sitoutunut saamaan aikaan muutoksia miljoonien ihmisten elämässä", sanoo Mary Young. "Ennen kuin perustin Young Livingin Garyn kanssa, johdin omaa menestyvää suoramyyntiyritystäni. Tämä kokemus on johtanut "jäsenet ensin" -ajatukseen Young Livingillä ja vaikuttaa edelleen yrityskulttuuriimme ja -käytäntöihimme. Rakkaudellani Young Living -elämäntyyliä kohtaan on erittäin tärkeä rooli Young Livingin sanoman välittämisessä ja yrityksen tuotteiden hyötyjen tunnetuksi tekemisessä."

Yli kolme miljoonaa ihmistä käyttää Young Livingin tuotteita ympäri maailmaa. Mary on ollut olennainen osa tätä kasvua ja johtanut esimerkillään, sillä hän on omistanut paljon aikaansa auttaessaan muita saavuttamaan tavoitteensa.

"Meillä on enemmän uusia tuotteita, kumppanuuksia ja kiinnostavia mahdollisuuksia tavoiteltavana kuin koskaan aiemmin, Mary jatkaa. “Johdan Young Living -tiimiä hyvinvoinnin, merkityksellisyyden ja mielekkyyden tiellä."

Maryn noustua yrityksen toimitusjohtajaksi, Young Living on nyt suurin naisomisteinen ja -johtoinen yritys Utahissa.
"Meillä on monia suunnitelmia varastossa ja tulemme julkistamaan uusia ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia jäsenillemme ja työntekijöillemme”, sanoo Mary Young. “Young Living tulee aina olemaan laadukkaiden eteeristen öljyjen ja öljyjä sisältävien tuotteiden valmistaja, ja odotamme innolla seuraavaa jaksoa Young Livingin historiassa.”

Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä Dan Reneen LEVICKillä numerossa 202-973-1325 tai drene@levick.com