2019 Diamond Retreat Kysymykset ja vastaukset

Pätevöitymisedellytykset

K. Mitkä ovat Diamond Retreatin pätevöitymisedellytykset?
V. Voit lukea Diamond Retreatiin pätevöitymisestä pätevöitymisedellytyssivuilta.
K. Mitä jos olen ollut Diamond-tasolla jo aikaisemmin, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun olet ollut Diamond-tasolla kolme kuukautta peräkkäin?
V. Vaikka olet ollut Diamond-tasolla jo aikaisemmin ja olet päässyt nauttimaan Diamond-tason eduista, olet silti tervetullut Diamond Retreattiin, koska tämä on ensimmäinen kerta, kun olet ollut Diamond-tasolla kolme kuukautta peräkkäin. Esimerkiksi Joanista tule tuli ensimmäistä kertaa Diamond syyskuussa 2017, mutta hän oli Diamondina kolme peräkkäistä kuukautta vasta helmikuussa 2018 (helmikuu, maaliskuu ja huhtikuu). Koska hän oli Diamondina kolme peräkkäistä kuukautta ensimmäisen kerran vuoden 2019 Diamond Retretin pätevöitymisajan sisällä, hänet kutsutaan 2019 Diamond Retreattiin.
K. Mitä jos kolme peräkkäistä pätevöitymiskuukauttani eivät osu samalle pätevöitymisajanjaksolle?
V. Sinut kutsutaan siihen retriittiin, jonka pätevöitymisajankohtaan kolmas peräkkäinen kuukautesi osuu. Esimerkiksi Peteristä tuli Diamond joulukuussa 2017. Hän ansaitsi Diamond-tasolta komissioita tammikuussa ja helmikuussa 2018. Koska hänen kolmas peräkkäinen kuukautensa Diamondina osuu vuoden 2019 retriitin pätevöitymisajalle, hän on oikeutettu osallistumaan 2019 Diamond Retreatiin huolimatta siitä, että hänen ensimmäinen kuukautensa Diamondina osuu aikaisemman retriitin pätevöitymisajanjaksolle.
K. Mitä kaikkien kulujeni maksaminen käytännössä tarkoittaa?
V. Young Living maksaa Diamondien ja Crown Diamondien turistiluokan lentokulut. Royal Crown Diamondeille Young Living maksaa lentoliput business-luokkaan. Sen lisäksi Young Living maksaa Diamondien ja sitä yläpuolella olevien jäsenten majoitukset, tietyt ateriat ja aktiviteetit retriitin aikana. Osanottajat vastaavat itse lisäkuluista, kuten mm. lennoilla tilatuista aterioista ja matkatavarakuluista.
K. En valitettavasti voi osallistua tänä vuonna. Mitä voin tehdä?
V.Jos et pysty osallistumaan tunnustusretriittiin tänä vuonna, sinulla voi olla mahdollisuus siirtää osallistumisoikeutesi seuraavan vuoden saman tason retriittiin.

Pyytääksesi siirtoa, lähetä sähköpostia osoitteeseen europeanrecognition@youngliving.com ennen pätevöitymisajanjakson loppua. Muista antaa nimesi, jäsennumerosi, tasosi ja siirron syy sähköpostissasi.


Siirtoihin ei suostuta ilman etukäteisilmoitusta eikä siirtoa muutenkaan myönnetä automaattisesti. Sinun tulee ilmoittaa meille, jos et aio osallistua retriittiin. Muuten eväämme osallistumisoikeutesi. Voit siirtää osallistumistasi vain kerran.
Osallistumaan oikeutettu jäsen saa siirtää osallistumistaan vain kerran per taso. Jos siirtosi hyväksytään, saat sähköpostissa kutsun rekisteröityä seuraavaan retriittiin heti, kun uudet osallistujat on päätetty.

Rekisteröityminen

K. Miten Diamond Retreatiin rekisteröidytään?
V. Jos täytät pätevöitymisehdot, lähetämme sinulle sähköpostia, jossa on linkki rekisteröitymissivulle. Rekisteröityminen aukeaa 6. helmikuuta ja päättyy 15. helmikuuta
K. Miten näen rekisteröitymistietoni, ja miten voin muuttaa niitä?
V. Näet rekisteröitymistietosi tapahtuman rekisteröitymissivulla ja voit tehdä niihin rekisteröitymissivulla muutoksia. Verkkosivuilla sinun tulee klikata Rekisteröityneille jäsenille. > Muokkaa > Tietoja sinulle ja vieraallesi.

Kaikki muokkaukset tulee tehdä 15. helmikuuta mennessä.

K. Mitkä ovat peruutuksia koskevat säännöt?
V. Lipuista, jotka peruutetaan myöhemmin kuin 30 päivää ennen tapahtumaa, peritään 50 prosentin peruutusmaksu. Peruutukset, jotka tehdään 30 päivää ennen tapahtumaa, hyvitetään kokonaisuudessaan.

Vieraat

K. Voinko tuoda yhteishakijan tai muun vieraan mukanani?
V. Vain yhdellä henkilöllä per tili on osallistumisoikeus, mutta voit tuoda yhteishakijan tai liikekumppanisi vieraanasi.*
Uudet Diamond-osanottajat saavat kutsua yhden vieraan mukaan veloituksetta. Young Living maksaa tietyt vieraan ateriat, majoituksen ja siirtymiset. Jos vieraan taso on Diamondia alempi, hän ei voi osallistua koulutustilaisuuksiin.

Jäsenet, jotka ovat saavuttaneet Diamondin tai siitä korkeamman tason kolmena peräkkäisenä kuukautena aikaisemman pätevöitymisajan kuluessa, saavat tuoda mukanaan yhden vieraan* alennutuilla kuluilla. Alennuksen määrä riippuu siitä, kuinka monta kuukautta jäsen on ollut Diamond tai sitä ylemmällä tasolla edellisen pätevöitymisajan kuluessa. Saat lisätietoa katsomalla tämä retriittejä koskeva pätevöitymiskaavio.

*Vieraiden tulee olla vähintään 18-vuotiaita.
K. Sain juuri vauvan. Voinko tuoda vauvan mukanani?
V. Osanottajat ovat oikeutettuja tuomaan vauvansa mukanaan. Osanottajat vastaavat kuitenkin itse vauvan mukaan ottamisesta aiheutuvista kuluista.
K. Voinko tuoda lapseni mukanani?
V. Voit. Osanottajien tulee itse järjestää ja maksaa lennot, siirrot, majoituksen ja ruoan ylimääräisille vierailleen. Vain yksi vierastasi on oikeutettu ilmaislahjaan.
K. Voinko siirtää vieraslippuni jollekin toiselle vieraalle?
V. Kyllä. Muuttaaksesi vierastietojasi, mene rekisteröitymissivuille ja kirjaudu sisään rekisteröitymistietoihisi. Kun olet kirjautunut sisään, klikkaa muokkaa > tietoja vieraallesi. Siirrot tulee tehdä 15. helmikuuta mennessä.

Kuljetukset

K. Milloin minun tulee olla perillä, ja milloin minun tulee lähteä?
V. Olisi hienoa, jos saapuisit maanantaina 8. huhtikuuta, ja lähtisit kotiin lauantaina 13. huhtikuuta.
K. Mitä, jos haluan viipyä Sevillassa pidempään?
V. Voit tehdä matkastasi pidemmän, ja maksamme lentosi, mikäli lentosi eivät tule kalliimmaksi. Young Living maksaa siirtymiset, ateriat ja majoitukset vain retriitin ajalta.
K. Voinko itse varata lentoni?
Siinä tapauksessa, että haluat itse järjestää lentosi lähetä sähköpostia osoitteeseen travelrequests@youngliving.com 15. helmikuuta mennessä sekä ennen varaustasi saadaksesi korvaustarjouksen hyvitystäsi varten. Hyvitys saattaa kattaa lentokulut kokonaan tai osittain.

Itse varaamasi lennot hyvitetään vasta 10-12 viikon kuluttua tapahtumasta. Minimoidaksesi viivästykset hyvityksesi käsittelyssä suosittelemme käyttämään matkatoimistoa. Christopherson Travel voi auttaa sinua myös vieraasi lentojen varaamisessa. Muista kertoa sähköpostissasi paikka, josta lennät. Young Livingin eri korvaa lentolippuja, jotka on ostettu lentopisteillä.
K. Mihin lentoluokkaan Diamond Retreatin liput ovat? Voinko vaihtaa lentoni parempaan luokkaan?
V. Diamondit ja Crown Diamondit vieraineen lentävät turistiluokassa.
Royal Crown Diamondit ja heidän vieraansa lentävät business-luokassa. Mikäli haluat lentää paremmassa luokassa, vastaat itse paremmassa luokassa lentämisestä aiheutuvista kuluista.

Hotellit

K. Voinko jakaa hotellihuoneen ystäväni kanssa?
V. Kutsumamme osanottajat saavat oman hotellihuoneen. Vieraat eivät saa omaa hotellihuonetta ja heidän tulee jakaa huone sen osanottajan kanssa, joka on heidät kutsunut.
K. Missä hotellissa olen? Onko hotellin nimi jo tiedossa?
V. Kaikki majoittuvat Melia Sevilla Hotelliin. Hotellihuoneen vahvistustiedot lähetetään sinulle sähköpostitse kuukautta ennen retriittiä.
K. Voinko itse varata hotellihuoneeni?
V. Et voi välttämättä itse varata huonetta tapahtumaan.
K. Mitä jos haluan viipyä Sevillassa pidempään?
V. Vastaat itse majoituksen järjestämisestä ennen tapahtumaa tai tapahtuman jälkeen. Mikäli haluat asua Melia Sevilla Hotellissa ennen tapahtumaa tai tapahtuman jälkeen, olemme neuvotelleet sinulle kilpailukykyiset hinnat kolmeksi päiväksi ennen tapahtumaa ja kolmeksi päiväksi tapahtuman jälkeen. Tarjouksen voimassaolo riippuu siitä, onko huoneita tarjolla. Jos haluat viipyä pidempään, sinun tulee tehdä asiaa koskeva pyyntö käyttämällä Diamond Retreat -hotellin pyyntöjä koskevaa lomaketta 15. helmikuuta mennessä.* Young Living maksaa siirtymiset, tietyt ateriat ja majoituksen vain retriitin aikana.
K. Voinko esittää erityistoivomuksia majoituksen suhteen?
V. Kaikki Melia Sevilla Hotellissa majoittumista koskevat pyynnöt tulee tehdä käyttämällä tätä lomaketta . Pyynnöt käsitellään niiden saapumisjärjestyksessä. *Jos pyyntöösi suostutaan, Diamond Support team lähettää sinulle sähköpostia 15. helmikuuta jälkeen *.

Seuraavat pyynnöt käsitellään:

Pidempi oleskelu: Mikäli haluat asua Melia Sevilla Hotellissa ennen tapahtumaa tai tapahtuman jälkeen, olemme neuvotelleet sinulle kilpailukykyiset hinnat kolmeksi päiväksi ennen tapahtumaa ja kolmeksi päiväksi tapahtuman jälkeen. Tarjouksen voimassaolo riippuu siitä, onko huoneita tarjolla. Tee pyyntösi käyttämällä Diamond Retreat -hotellin lomaketta .


Lisähuoneet: Voit pyytää ja maksaa lisähuoneet retriitin ajalta, jos huoneita on tarjolla. Tee pyyntösi käyttämällä Diamond Retreat -hotellin lomaketta .

Huomaa: et voi valitettavasti vaihtaa huonettasi parempaan 2019 Diamond Retreatin aikana.
*Young Living yrittää toteuttaa pyyntösi, mutta koska hotellihuoneita on tarjolla vain rajoitetusti, se ei välttämättä ole mahdollista.

Muuta

K. Mitä minun kannattaa tuoda mukanani?
V. Muista pakata ainakin seuraavat mukaan:
Cocktail-asu tervetuliais- ja jäähyväisillalliselle (myös takki)
Mukavat kengät ja vaatteet tislaamokierrokselle ja pihkakistuksen sadonkorjuuseen
Annamme sinulle lisää pakkausohjeita lähempänä tapahtumaa.
K. Onko tapahtumassa tulkkausta?
V. Tarjoamme tulkkausapua tarpeen mukaan. Jos tarvitset tulkkia tai huonokuuloisille tarkoitettuja kuulokkeita, ilmoita siitä rekisteröitymisen yhteydessä.

Young Livingin työntekijät tarjoavat tulkkausapua retriitin aikana.