Race to the Finish

Race to the Finish

Huojuvat palmut, pehmeät hiekkarannat, valtameren tyrskyt rantaa vasten – näetkö sen jo mielessäsi? Ansaitse lippusi paratiisiin maailmanlaajuisessa Race to the Finish -kampanjassa! Sata voittajaa eri puolilta maailmaa pääsevät ensi vuonna mukaamme kauniille Mauna Lani Baylle Havaijille elämänsä matkalle!

Hyvämaineiset jäsenet, jotka saavuttavat kampanjan aikana (1.10.–31.12.) vähintään Executive-tason, osallistuvat kilpailuun, jossa rikotaan organisaation koko myyntivolyymin ennätyksiä ja saavutetaan tavoitteita tasoilla etenemisestä ja uusien jäsenten rekrytoinnista. Jos olet yksi eniten Race to the Finish -pisteitä keränneistä oman tasosi voittajista tai olet alueesi kymmenen parhaan joukossa, pääset juhlimaan menestystäsi Etelä-Tyynenmerelle seuralaisesi ja muiden voittajien kanssa!

Vaikka matkustaminen maapallon kauneimpiin lukeutuvaan paikkaan on itsessään ainutkertainen palkinto, Race to the Finish ei lopu siihen. Kilpailun päätyttyä kolme maailmanlaajuisesti parasta kilpailijaa saavat myös rahapalkinnon. Ensimmäinen palkinto on 20 000 dollaria, toinen 15 000 dollaria ja kolmas 10 000 dollaria. Motivaatio päästä kolmen parhaan joukkoon on siis suuri!

Aloita matkasi Mauna Lani Baylle ansaitsemalla Race to the Finish -pisteitä seuraavasti:

1 piste: Uudet rekrytoimasi jäsenet tai jäsenyyden uudelleen aktivoineet ostavat Premium-aloituspakkauksen

3 pistettä: Alalinjasi jäsenet liittyvät Essential Rewards -palkkiopisteohjelmaan ensimmäistä kertaa tehdessään tilauksen, jonka arvo on vähintään 100 PV

5 pistettä: Henkilökohtainen ensimmäinen eteneminen tasoilla nykyisen tasosi yläpuolelle syyskuusta 2017 alkaen

Enintään 20 pistettä kuukaudessa: Organisaation myynnin kasvu

1 piste: Silver ja ylemmät tasot: aina kun organisaation koko myyntivolyymi kasvaa 10 prosenttia nykyisestä tasosta

1 piste: Silver-tasoa alemmat tasot: aina kun organisaation koko myyntivolyymi kasvaa 1 000 PV nykyisestä tasosta

Olemme innoissamme voidessamme kannustaa sinua Race to the Finish -kilpailun loppusuoralle asti! Euroopassa palkitsemme Top 10 -jäsenemme unohtumattomalla matkalla Havaijille, mutta tarjoamme erikoispalkinnon myös niille eurooppalaisille jäsenillemme, jotka pääsevät Top 50 -listallemme!

Me tiedämme, kuinka tärkeää on olla yhteydessä muihin jäseniin ja osallistua tapahtumiin, jotta voit itse kokea, mitä Young Living tekee ja kuinka jäsenemme jakavat Young Living -elämäntavan. Tämän vuoksi haluamme palkita myös ne jäsenemme, jotka eivät aivan päässeet Top 10 -listallamme – eli seuraavat 40 eniten RTTF-pisteitä kerännyttä jäsentämme Euroopassa (toisin sanoen sijoilla 11–50 olevat) saavat 300 euron korvauksen ostaessaan lipun johonkin Young Livingin ympäri maailman järjestämistä tapahtumista! Tämä saattaa olla Raindrop Technique and Leadership Experience -tapahtuma Kroatiassa maaliskuussa, Beauty School Day -päivä omalla alueellasi toukokuussa, International Grand Convention Yhdysvaltain Salt Lake Cityssä, Lavender Harvest Ranskan Provencessa tai mikä tahansa muu valitsemasi Young Living -tapahtuma!

Voit ansaita pisteitä samalla tavalla kuin maailmanlaajuisessa kampanjassamme ja seurata Top 200 -listaa Virtuaalitoimistosi kautta. Muista tarkistaa jokaisen kuukauden 20. päivän tienoilla, jolloin tulostaulukko päivitetään, oletko jo Top 50:ssä!

Kampanjan voittajille ilmoitetaan asiasta noin 15. tammikuuta 2018. Pyydä hyvitystä ostamastasi tapahtumalipun hinnasta ottamalla sähköpostitse yhteyttä tapahtumatiimiimme osoitteessa europeanevents@youngliving.com ja liittämällä viestiisi valitsemasi tapahtuman maksukuitin ja osallistumistodistuksen (tapahtumalipun). Kun olemme vastaanottaneet ja tarkistaneet kaikki nämä dokumentit, saat asianmukaisen korvauksen. Katso lisätietoja Eurooppaa koskevista virallisista säännöistämme.