Eteeristen öljyjen käyttö

1 16/07/2022 - ETEERISET ÖLJYT, Eteeristen öljyjen käyttö, Johdatus eteerisiin öljyihin

Oletko juuri avannut Premium-aloituspakkauksen, tai saanut kenties lahjaksi eteerisiä öljyjä, etkä tiedä, mitä niillä tekisit? Jos vastasit kyllä, sinun kannattaa lukea tämä blogi. Mitä öljyilyyn tulee, me kaikki olemme olleet uusia ja hämmentyneitä öljyilijöitä jossain vaiheessa. Olemme kyselleet neuvoa ystäviltämme tai googlannet internetistä öljyjen käytöstä. Me Young Livingillä uskomme, että jokaisesta voi tulla öljyekspertti pienellä harjoittelulla ja yksinkertaisten oppaiden avulla. Tässä se siis on: Young Livingin ytimekäs opas eteeristen öljyjen käyttöön.

Mitä eteeriset öljyt oikein ovat?

Eteeriset öljyt ovat aromaattisia ja vahvoja kasviuutetiivisteitä, jotka on eristetty höyrytislaamalla, kylmäpuristamalla tai pihkaa juoksuttamalla. Valmistamme eteerisiä öljyjä ja eteerisiä öljyjä sisältäviä tuotteita, joissa on juuri optimaalinen määrä luonnollisesti esiintyviä öljyainesosia niiden maksimaalisen tehon varmistamiseksi.

Eteeristen öljyjen upeus on siinä, että kaikki öljyt ovat erilaisia. Tämän vuoksi voi kuitenkin olla hankalaa antaa öljyjen käyttö- ja laimentamisvinkkejä. Tiesitkö, että vain yksi 5 ml:n pullo Young Livingin eteerisiä öljyjä voi sisältää jopa 80 tippaa? Öljyt ovat siis yhtä pitkäkestoisia kuin laadukkaita. Mitä tulee eteeristen öljyjen säilyvyyteen, yleensä suosittelemme öljyjen vaihtamista vähintään kolmen vuoden välein. Toki kannattaa aina tarkastaa yksittäisten öljyjen tarrat.

Tislauskone Young Livingin logolla

 

Eteeristen öljyjen käyttö

Eteerisiä öljyjä käytetään pääsääntöisesti kolmella eri tavalla: aromaattisesti, paikallisesti ja sisäisesti. Aromaattinen käyttö viittaa makeiden, mausteisten, puumaisten tai yrttisten öljyjen haisteluun ja hengittämiseen, kun taas paikallinen käyttö voi tarkoittaa esimerkiksi eteeristen öljyjen laimentamista perusöljyllä rentouttavaa hierontaa varten tai öljyn yhdistämisestä kosteusvoiteeseen ihonhoidon tehostamiseksi. Sisäisellä käytöllä viitataan Plus-öljysarjaamme. Plus-öljyjä voidaan lisätä suosikkiruokiin ja -juomiin lisämakua ja -ytyä antamaan.

Öljyt on helppo ottaa mukaan päivittäisiin rutiineihisi. Aloita lisäämällä tippa Lemon Plus-öljyä aamuveteesi, laita pari tippaa Ylang Ylangia hajuvedeksi kaulan alueelle, ympäröi työskennellessäsi itsesi motivoivalla Brain Power -öljysekoituksella ja turvaudu Tranquil Roll-On -puikkoon rentoutuessasi iltaisin. Mahdollisuudet Young Livingin öljyillä ovat loputtomat.

Eteeristen öljyjen laimentaminen

Me Young Livingillä olemme ylpeitä eteeristen öljyjemme puhtaudesta. Eteeristen öljyjemme teho ja korkea laatu tekevät niistä fantastisia tuotteita. Joskus öljymme kuitenkin vaativat laimentamista mahdollisten haittavaikutusten minimoimiseksi, varsinkin jos eteerisiä öljyjä levitetään suoraan iholle. Laimentaminen kannattaa tehdä perusöljyjllä. Perusöljy auttaa “kuljettamaan” valitsemaasi eteeristä öljyä iholla. Suosittelemme perusöljyksi Young Living V-6® -perusöljyä, mutta toki myös esimerkiksi kookos- ja avokadoöljyt käyvät.

Kun opettelet laimentamaan öljyjä turvallisesti, sinun tulee aina lukea valitsemiesi eteeristen öljyjen yksittäiset etiketit. Jotkut Young Living -öljyistä ovat jo valmiiksi laimennettuja. Näitä ovat muun muassa KidScents®-sarjan öljyt, jotka on luotu juuri lasten herkkä iho mielessä. Vahvempien öljyjen kohdalla suosittelemme kunnon laimentamista.

Eteeristen öljyjen yhdistäminen keskenään

Kun ryhdyt öljyilemään, yksi ensimmäisistä kysymyksistäsi saattaa olla se, että voiko eteerisiä öljyjä mahdollisesti sekoittaa keskenään. Young Livingillä on valikoimissaan erilaisia öljysekoituksia, mutta voit myös itse luoda omia öljysekoituksiasi. Tällöin kannattaa pitää mielessä muutama asia: Ensimmäinen on se, kuinka tehokkaita öljysekoituksessasi olevat öljyt ovat ja vaativatko ne laimentamista edellä kuvatulla tavalla. Seuraava on, mitä perusöljyä tulee käyttää öljyjä laimentaessa.

Öljysekoituksia luotaessa perusöljyn tulisi muodostaa suurin osa sekoituksesta ja vain pieni prosenttiosuus on eteerisiä öljyjä. On myös tärkeää tietää, että jotkin öljyt, erityisesti sitrusöljyt, voivat aiheuttaa tilapäistä valoherkkyyttä, joten jos öljysekoitus sisältää sitrusöljyjä, auringonvaloa kannattaa varmuuden vuoksi välttää seuraavien 12 tunnin ajan.

Jos et ole varma, miten ihosi reagoi öljysekoitukseen, tee ensiksi pieni ihotesti. Ihotesti tehdään levittämällä 1-2 öljytippaa tietylle ihoalueelle, kuten esimerkiksi ranteen iholle.

Sen jälkeen tulee odottaa tunti tai kaksi mahdollista ihoreaktiota. Jos ihosi ei reagoi öljyihin, voit levittää öljysekoitusta ihollesi. Ja jos mietit, mistä aloittaa löytääksesi hyvin yhteen sopivia öljyjä, tutustu valmiisiin öljysekoituksiimme oppiaksesi lisää!

Young Living Citrus Fresh ®, Valor ®, Young Living Stress Away® ja Young Living V-6® -perusöljy roll-on -rullaosalla

 

Eteeristen öljyjen paikallinen käyttö

Kuten aikaisemmin jo mainitsimme, yksi parhaita tapoja käyttää eteerisiä öljyjä on levittää niitä suoraan iholle. Öljyt imeytyvät nopeasti iholle, joten niiden höydyistä pääsee nopeasti nauttimaan. Kun eteerisiä öljyjä levitetään paikallisesti iholle, eteeriset öljyt edesauttavat ihon terveellistä ulkomuotoa. Voit lisätä öljyjä ihonhoitorutiiniisi tai yhdistää niitä perusöljyihin hierontakokemusta tehostamaan. Eteeriset öljyt sopivat ihanasti myös kylpyveden sekaan tai kuuman suihkun yhteyteen.

Meillä on muutama vinkki eteeristen öljyjen levittämiseen. Öljyjä voidaan levittää pulssipisteille, joita kutsutaan myös kehon kohdiksi, joissa veri virtaa lähellä ihon pintaa, kuten ranteisiin, kaulaan ja jalkoihin. Öljyjä on myös kätevää levittää roll-onien muodossa, koska roll-onien avulla levittäminen on siistiä ja helppoa myös liikkeellä ollessa.

Voit myös tehdä itse erilaisia omatekoisia öljykokeiluita, kuten esimerkiksi valmistaa kotitekoista kuorivaa saippuaa.

Eteeristen öljyjen paikallinen käyttö

Kehossasi on monia hyödyllisiä alueita, joille voit levittää eteerisiä öljyjä. Voit hieroa öljyä varovasti vaikka niskaasi, otsaasi, ohimoihin, ranteisiin, rintakehään ja vatsan päälle. Öljyä voidaan levittää myös jalkoihin, käsiin ja jalkapohjiin. Jalkapohjat ovat ylipäätänsä yksi turvallisimpia paikkoja levittää eteerisiä öljyjä paikallisesti. On kuitenkin kehonkohtia, joihin eteerisiä öljyjä ei tule levittää. Sinun tulee välttää silmiä, korvia, nenää, limakalvoja ja niitä ympäröiviä ihoalueita ja muita paikkoja, joissa iho on herkkä.

Jos haluat käyttää eteerisiä öljyjä ihollasi, mutta olet huolissasi mahdollisesta ihoreaktiosta, kokeile  kasvojen höyrytystä.

Eteeristen öljyjen käyttö kylvyssä

Yksi loistava ja sotkuton tapa käyttää eteerisiä öljyjä on yhdistää eteeriset öljyt ja Epsom-suola. Näin saat kylvystä ylellisen kylpylämäisen kokemuksen. Voit myös kokeilla lisätä muutama tippa valitsemaasi eteeristä öljyä shampooseen, hoitoaineeseen tai suihkugeeliin varmistaaksesi, että kannat suosikkituoksuasi mukanasi koko päivän ja ihosi pääsee hyötymään eteeristen öljyjen eduista. Jos haluat neuvoja siitä, kuinka monta öljytippaa tulisi lisätä, suosittelemme tarkistamaan yksittäisten tuotteiden etiketit.

Päästä luovuutesi valloilleen ja tee suihkupommeja!

Eteeriset öljyt ja hiukset

Kiiltävät ja elinvoimaiset hiukset antavat lisää itseluottamusta. Eteeriset öljyt varmistavat, että hiuksesi näyttävät kauniin pehmeiltä ja tuoksuvat ihanilta. Jos toivot löytäväsi toimivia eteerisiä öljyjä sisältäviä hiustuotteita, kokeile esimerkiksi Lavender Mint Daily Shampoota ja Conditioneria. Vaihtoehtoisesti voit valmistaa omatekoisia hiustenhoitoreseptejä, kuten hiussuihkeita tai omenaviinietikkahiushuuhdetta.

Hajuvesien valmistaminen eteerisien öljyjen avulla

Yksi suosikkitapojamme käyttää eteerisiä öljyjä on tietenkin hajuvedet. Kun luodaan eteerisiä öljyjä sisältäviä hajuvesiä, on tärkeää, että hajuvedessä on pohja-, keski- ja latvanuotit. Ensimmäisenä aistitaan latvatuoksu, jonka muodostavat kevyimmät ja nopeimmin haihtuvat ainesosat.

Ensituoksun haihduttua aistitaan sydän- tai keskituoksu, joka kehittyy noin 10–15 minuuttia hajuveden suihkuttamisen jälkeen. Sydäntuoksu antaa hajuvedelle sen luonteen, jonka mukaan hajuvesi kuvaillaan. Viimeiseksi aistitaan juuri- tai pohjatuoksu. Se koostuu suurimmista molekyyleistä, jotka kestävät iholla tuntikausia. Juurituoksu täydentää latva- ja sydäntuoksuja.

Eteeriset öljyt ja hieronta

Kun ajatellaan eteeristen öljyjen käyttöä, monille tulee ensimmäisenä mieleen hieronta. Olipa kyse sitten rentoutumisesta tai stressin lievittämisestä, hieronnasta tulee vieläkin ihanampaa, kun siihen otetaan mukaan eteeriset öljyt. Löydä sinulle sopiva perusöljy, lue aina etiketin laimennussuositukset ja nauti hieronnasta.

Jos et ole varma, miten aloitat, voit kokeilla tehdä itse tämän hierontapalan!

Mies levittää käsin eteerisiä öljyjä paikallisesti iholle

 

Eteeristen öljyjen sisäinen käyttö

Eteeristen öljyjen sisäinen käyttö voi ensiksi kuulostaa hieman hurjalta. Mikäli mietit, onko eteeristen öljyjen sisäinen käyttö turvallista, lyhyt vastaus on tämä. Kyllä, eteeristen öljyjen sisäinen käyttö on turvallista – kunhan käyttäydyt järkevästi. On tärkeää pidättäytyä käyttämään vain sisäiseen käyttöön kehitettyjä eteerisiä öljyjä, kuten Young Livingin Plus-öljyjä, ja on tärkeää lukea etiketin ohjeet etukäteen.

Eteeriset öljyt juomissa ja ruoanlaitossa

Young Livingillä on valikoimissaan makeita ja suolaisia Plus-öljyjä, joita voidaan käyttää ruokiin ja juomiin. Jos haluat tuoda lisämakua aamulla veteesi tai smoothiisi, kokeile Orange Plus-öljyä, joka on yhtä raikasta ja kirpeää kuin appelsiini itse. Mikäli taas ruokasi kaipaa tuoreiden yrttien makua, kokeile laittaa muutama tippa Basil Plus -öljyä yrttistä makua tuomaan. On tärkeää muistaa, että Young Livingin Plus-öljyt ovat erittäin tiivistettyjä ja niitä tulee käyttää maltillisesti, jotta ne eivät pilaa ruokaa. Suosittelemme käyttämään hammastikkumenetelmää. Vähemmän on enemmän, kun kyse on näistä maukkaista öljyistä!

Lemon+ ja Cinnamon Bark+ granolakulhon ja hedelmän kera

 

Mitkä eteeriset öljyt ovat parhaita aloittelijoille?

Öljyilyn alussa on hyvä tietää, mitkä ovat suosituimmat vaihtoehdot. Me Young Livingillä suosittelemme näitä kymmentä öljyä aloittelijoille:

Eteeristen öljyjen valitseminen

Eteeriset öljyt ovat voimakkaita luonnonlahjoja, jotka voivat usein olla odotettua tehokkaampia. Sen vuoksi on tärkeää ostaa öljyjä arvostetuilta yrityksiltä ja tarkistaa aina, miten ne on hankittu. Me Young Livingissä olemme ylpeitä kattavista tuotevalikoimistamme. Tuotteemme edustavat parasta, mitä luonnolla on tarjota, ja tuotteemme on valmistettu Seed to Seal® -laatustandardiemme mukaisesti. Seed to Seal® -sitoumuksemme takaa sen, että jokaisessa eteerisessä öljyssämme ja eteerisiä öljyjä sisältävässä tuotteessamme yhdistyvät maailmanlaajuiset resurssit, markkinajohtajuus sekä vuosikymmenten mittainen tuoteinnovaatio.

Listattuna kymmenen huippuöljyämme ovat  laventeliöljy (Lavender), sitruunaöljy (Lemon), teepuuöljy (Tea Tree), olibaanihartsi (Frankincense), piparminttuöljy (Peppermint), seetripuuöljy (Cedarwood), kopaivaöljy (Copaiba), appelsiiniöljy (Orange), greippiöljy (Grapefruit) ja sypressiöljy (Cypress)

 

Eteeristen öljyjen turvallinen käyttö

Mitä eteeristen öljyjen turvalliseen käyttöön tulee, muista, että eteeriset öljyt ovat erittäin tiiviitä ja tehokkaita, ja niitä tulee aina käsitellä varovaisesti. Tässä on muutamia perusohjeita eteeristen öljyjen turvalliseen käsittelyyn.

  • Muista aina lukea etiketin käyttöohjeet.
  • On tärkeää myös muistaa, että öljyilyssä vähemmän on enemmän.
  • Seuraa reagoitko negatiivisesti öljyihin. Jokainen meistä on erilainen, joten aloita maltillisesti ja seuraa, saatko öljyistä jonkinlaisen reaktion. Mikäli ihoärsytystä ilmenee, levitä perusöljyä ärtyneelle ihoalueelle.
  • Käytä vain yhtä uutta öljyä kerralla voidaksesi seurata, miten kehosi reagoi öljyyn. Levitettyäsi uutta öljyä, odota vähintään 30 minuuttia ennen kuin levität seuraavaa uutta öljyä.
  • Älä levitä öljyä silmiin, korville, nenälle tai muille herkille ihoalueille.
  • Mikäli olet raskaana, imetät tai sinulla on lääkitys tai sairaus, keskustele lääkärin kanssa ennen kuin kokeilet öljyilyä.
  • Tiedosta, että eteeriset öljyt voivat aiheuttaa valoherkkyyttä. Osa öljyistä, erityisesti sitrusöljyt, voivat aiheuttaa valoherkkyyttä suorassa auringonvalossa vähintään 12 tuntia niiden levittämisen jälkeen. Pysyttele poissa suorasta auringonvalosta levitettyäsi tällaisia eteerisiä öljyjä laimentamatta ihollesi.

Eteeristen öljyjen turvallisuus, kysymykset ja vastaukset

K: Voinko käyttää eteerisiä öljyjä raskaana ollessani?

V: Jos olet raskaana, käänny terveydenhuollon ammattilaisen puoleen ennen kuin käytät eteerisiä öljyjä. Monia eteerisiä öljyjä voidaan kuitenkin käyttää raskaana ollessa!

 

K: Ovatko eteeriset öljyt turvallisia kissoille ja koirille?

V: Pääsääntöisesti eteeriset öljymme on suunniteltu ihmisille paikalliseen käyttöön, emmekä suosittele eteerisiä öljyjä eläimille. Meillä on kuitenkin Animal Scents® -sarja, jonka eteerisiä öljyjä voidaan käyttää turvallisesti eläimillä.

 

K: Voinko käyttää eteerisiä öljyjä vauvallani ja vauvani ollessa lähellä?

V: Jos rakastat eteerisiä öljyjä yhtä paljon me Young Livingillä, haluat luonnollisesti jakaa öljyjen ilosanomaa perheesi, vauvat mukaan lukien, kanssa. Vauvojen ja lasten elimistöt ovat herkkiä ja kehittyviä, joten suosittelemme, että käytät vauvallasi vain Seedlings®- ja KidScents®-sarjojemme tuotteita. Suosittelemme sinua myös ottamaan yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen ennen kuin käytät näitä tuotteita pikkuisellasi.

Valikoima Young Livingin Seedlings®-sarjan tuotteita

 

Viihdyitkö tämän blogikirjoituksen parissa? Kerro meille kommenttikentässä tai ota meihin yhteyttä osoitteessa mseublog@youngliving.com

Jaa

Ei kommentteja

Jätä vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

* Huomaa, että kaikki kommentit tarkistetaan, eikä niitä julkaista välittömästi. Lisäksi jotkin viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata hieman Young Livingin käytäntöjen ja menettelytapojen sekä Yhdysvaltain liittovaltion määräysten noudattamiseksi.